| Tulisydän |
 Lähetetty: 4.11.2007, 14:56 |
|
| ^Joo, kyllä näin on, äidinkieli on vaikeata oppia oikein, monella.
Mulle itselleni se oli kuitenkin varsin helppoa. Kun sen oppi, vieraiden kielten oppminen oli tosi helppoa. Tosin motivaatio kielen oppimiseen oli vähän sitä sun tätä, eli olin paljon haavemaailmassani tunneilla. Opettajatkin tietenkin vaikuttivat paljon motivaatioon. Englannin kielen opettaja oli todella karmea tapaus. Hän haisi aina voimakkaasti hielle, tukka roikkui rasvaisena ja aknea iholla. Minua kuvotti tuosta naisesta lähtevä haju, että se vei paljon oppimismotivaatioita pois. Äidinkielen opettaja oli siitä hassu, kun ennen hänen tuntiaan oven piti olla kiinni. Ensimmäisen tunnin alussa möläytin, kun oveen koputettiin: "Tu sisään sieltä saatana, ei opettaja ole vielä tullut", ajattelin että koputtaja on joku myöhästyneistä oppilaista. Koputtaja oli itse opettaja! Että mä olin nolona 
Mikä vielä hölmömpää: kun oli saanut tehtävän valmiiksi piti sanoa: pöllö tai jos ei ollut niin, silloin piti sanoa: keltasirkku. Että tällaista koulumuisteloa.... |
|
| Joni |
| Lähetetty: 4.11.2007, 12:52 |
|
Koulussa äidinkieli(kin) oli aika tylsä aine mutta nyt se tuli paremmin ymmäretyksi  Se on kyllä tosi et tänä päivänä ihmisten puhe ja käyttätymistyyli on muuttunut suurimmaksi osaksi ihmisten tiedostamatta aggressiivisemmaksi. (toivottavasti ei tullut paljon kirjoitusvirheitä  ) |
|
| Tulisydän |
| Lähetetty: 4.11.2007, 12:31 |
|
| Suomen kielen vanhojen modusten rinnalle on puhekielessä vakiintunut aggressiivi. Se taipuu persoonissa ja luvuissa ja kaikissa tempuksissa. Aggressiivin tunnus on toistaiseksi hyvin vaikeasti mihinkään sanaluokkaan määriteltävissä oleva v****.
v**** ei koskaan esiinny yksin, se edustaa siis eräänlaista pohjarakennetta tai osamorfeemia. Vittuun agglutinoidaan aina jokin persoona- tai relatiivipronomini. Jälkimmäiset esiintyvät poikkeuksetta paikallissijoissa. v**** + pronomini -kombinaatio muodostaa siis aggressiiville tunnusomaisen modusrakenteen. Aggressiivirakenteen rektio on sellainen, että se vaatii peräänsä joko kieltomuodon pääverbin tai vaihtoehtoisesti paikallissijamuotoisen (harvemmin partitiivimuotoisen) kielteisen liite partikkelin sisältävän pronominirakenteen. Funktioltaan aggressiivirakenne on siis kieltoapuverbiä (en, et, ei) vastaava. Preesenstaivutus 1.sg vittumä jaksa mitään myydä. 2.sg vittusä rupee mulle iniseen. 3.sg vittuse tullu ees paikalle, turhaan venasin. 1.pl vittume mitään pikkulapsia syödä, paskapuhetta. 2.pl vittute mihinkään raflaan tule, kunhan jauhatte. 3.pl vittune mistään mitään tiedä. Persoonattomia: Vittusiellä mitään ilmaista viinaa ollu. Vittutäällä mikään kesä ole. Vittutäällä jaksa pitempään notkua. Muissa tempuksissa aggressiivi taipuu saman kaavan mukaan. Imperfekti: Vittumä jaksanu sitä kissaa pelastaa. Perfekti: Vittumä oo jaksanu kahteen viikkoon tiskata. Pluskvamperfekti: Vittumä ollu jaksanu ees syödä päiväkausiin ennenku jouduin tiputukseen. HUOM! Lause "Vittuse tippu tohon avantoon" ei ole aggressiivi, koska lauseen imperfektimuotoinen predikaatti on indikatiivissa! Kyseessä on siis tavallinen kirosanalla höystetty indikatiivilause, jonka nimeäminen aggressiiviksi osoittaa sangen pitkälle kehittynyttä lingvistisen silmän verkkokalvon rappeumaa. Aggressiivi moduksena Koska aggressiivi on modus, se ei voi esiintyä samassa lauseessa eri modukseksi laskettavan predikaattimuodon kanssa. Aggressiivi, vanhan kansan suussa ponsitapa, ilmaisee aktiivista närkästystä, kyllästymistä, turhautumista, hermostumista ja suoranaista suuttumusta. Tarkemman taustatunteen voi vastaanottaja päätellä kontekstista. Aggressiivin yhteydessä käytetään eräissä piireissä tehokeinona elekieltä, jonka luonne voi vaihdella sormimerkeistä aina täyskontaktimanööveriin. Tämänhetkisen tietämyksen mukaan aggressiivia ilmaistaan samalla tavalla suurimmassa osassa maailman viittomakieliä. |
|